Tehtävälistan suosikkini, lentokyvyttömän linnun bongaus, osoittautui meille huomattavan vaikeaksi, ja siihen onkin käytetty reissulla aikaa, voimavaroja ja rahaa todennäköisesti enemmän kuin muihin tehtäviin yhteensä. Ensimmäinen yrityksemme oli jo matkan ensimmäisellä viikolla, jolloin Cairnsin läheisessä Daintreen sademetsässä metsästettiin mahtavaa kasuaaria - tuloksetta. Australiassa olisi saattanut nähdä myös emun, mutta tähän veijariin törmättiin vasta Agridomen maatilakierroksella Rotoruassa. Aitaukseen teljetty emu ei kelvannut suoritukseksi, joten linnun etsinnät jatkuivat.
Reissun alusta asti mielessä häämöttivät tietenkin myös lentokyvyttömistä linnuista veikeimmät, eli pingviinit. Australian pingviinimekka, Phillip Island, ei ollut reittimme varrella, emmekä myöskään ehtineet Uuden-Seelannin pingviinisaarelle, Stewart Islandille. Uudessa-Seelannissa silmät pidettiin kuitenkin jatkuvasti auki, sillä siellä tällä ympäri saarivaltiota elelee enemmän eri pingviinilajeja kuin missään muualla maailmassa. Uuden-Seelannin kierros lähestyi loppuaan ilman lintuhavaintoja ja suorituspaniikki alkoi kohota, sillä Etelä-Amerikan etappimme olisivat useimpien pingviinien asuinalueiden ulkopuolella. Muistimme kuitenkin hämärästi eräässä Sydneyn hostellissa kuulemamme pingviinitärpin, jonka mukaan Chilen rannikolla, jossain Valparaíson lähellä, olisi pieni kylä josta löytyisi laumoittain pingviinejä. "Pingviinit ovat kuin lokkeja minulle", uusi chileläinen tuttavuutemme oli kertonut olkiaan kohautellen. Valparaíso olisi reittimme varrella, joten toivomme heräsi taas ja päätimme etsiä tuon rantakylän, joka olisi todennäköisesti myös viimeinen mahdollisuutemme tehtävän suorittamiseen.
Kylän löytämistä hankaloitti se, että emme muistaneet alkuunkaan sen nimeä. Internethaut eivät juuri tuottaneet tulosta, sillä ne keskittyivät vain eteläisen Chilen massiivisiin pingviinipopulaatioihin. Paikallisilta kyselemmällä saimme lopulta hieman vihiä mahdollisesta bongauspaikasta. Jännitystä lisäsi se, että paras pingviinisesonki olisi ilmeisesti vasta tuloillaan. Eräänä Valparaíson aamuna hyppäsimme kuitenkin toiveikkaana paikallisbussiin ja suuntasimme kohti Cachaguan kylää. Kylän edustalla, noin 100 metriä rannikolta, olisi pieni saari, josta hyvällä tuurilla löytyisi muutama lintu.
Cachaguaan päästyämme saari löytyi kuin löytyikin. Luonnonsuojelukohteeseen ei siviileillä ole pääsyä, joten meidän oli tyytyminen tähystelyyn rannalta käsin. Tilanne näytti alkuun uhkaavalta, sillä saaren muutamasta kymmenestä linnusta kaikki näyttivät käyttelevän valtavia siipiään varsin toimivasti. Lopulta paniikin jo kohotessa katseemme suuntautuivat pieniin möykkyihin eräällä kalliolla. Elinan kameran SuperZoomilla tarkasteltuamme möykyt osoittautuivat todellakin pingviineiksi!
Pitkin rantakalliota vaappui ja pötkötteli yhteenä kahdeksan pingviiniä, mikä oli hätääntyneelle kaksikolle enemmän kuin tarpeeksi. Pingviinejä ihasteltiin kaukaa hyvä tovi, jonka jälkeen siirryttiin ansaitusti kilistelemään onnistuneelle tehtävän suoritukselle.
Reissun alusta asti mielessä häämöttivät tietenkin myös lentokyvyttömistä linnuista veikeimmät, eli pingviinit. Australian pingviinimekka, Phillip Island, ei ollut reittimme varrella, emmekä myöskään ehtineet Uuden-Seelannin pingviinisaarelle, Stewart Islandille. Uudessa-Seelannissa silmät pidettiin kuitenkin jatkuvasti auki, sillä siellä tällä ympäri saarivaltiota elelee enemmän eri pingviinilajeja kuin missään muualla maailmassa. Uuden-Seelannin kierros lähestyi loppuaan ilman lintuhavaintoja ja suorituspaniikki alkoi kohota, sillä Etelä-Amerikan etappimme olisivat useimpien pingviinien asuinalueiden ulkopuolella. Muistimme kuitenkin hämärästi eräässä Sydneyn hostellissa kuulemamme pingviinitärpin, jonka mukaan Chilen rannikolla, jossain Valparaíson lähellä, olisi pieni kylä josta löytyisi laumoittain pingviinejä. "Pingviinit ovat kuin lokkeja minulle", uusi chileläinen tuttavuutemme oli kertonut olkiaan kohautellen. Valparaíso olisi reittimme varrella, joten toivomme heräsi taas ja päätimme etsiä tuon rantakylän, joka olisi todennäköisesti myös viimeinen mahdollisuutemme tehtävän suorittamiseen.
Kylän löytämistä hankaloitti se, että emme muistaneet alkuunkaan sen nimeä. Internethaut eivät juuri tuottaneet tulosta, sillä ne keskittyivät vain eteläisen Chilen massiivisiin pingviinipopulaatioihin. Paikallisilta kyselemmällä saimme lopulta hieman vihiä mahdollisesta bongauspaikasta. Jännitystä lisäsi se, että paras pingviinisesonki olisi ilmeisesti vasta tuloillaan. Eräänä Valparaíson aamuna hyppäsimme kuitenkin toiveikkaana paikallisbussiin ja suuntasimme kohti Cachaguan kylää. Kylän edustalla, noin 100 metriä rannikolta, olisi pieni saari, josta hyvällä tuurilla löytyisi muutama lintu.
Cachaguaan päästyämme saari löytyi kuin löytyikin. Luonnonsuojelukohteeseen ei siviileillä ole pääsyä, joten meidän oli tyytyminen tähystelyyn rannalta käsin. Tilanne näytti alkuun uhkaavalta, sillä saaren muutamasta kymmenestä linnusta kaikki näyttivät käyttelevän valtavia siipiään varsin toimivasti. Lopulta paniikin jo kohotessa katseemme suuntautuivat pieniin möykkyihin eräällä kalliolla. Elinan kameran SuperZoomilla tarkasteltuamme möykyt osoittautuivat todellakin pingviineiksi!
Pitkin rantakalliota vaappui ja pötkötteli yhteenä kahdeksan pingviiniä, mikä oli hätääntyneelle kaksikolle enemmän kuin tarpeeksi. Pingviinejä ihasteltiin kaukaa hyvä tovi, jonka jälkeen siirryttiin ansaitusti kilistelemään onnistuneelle tehtävän suoritukselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti