Uimakärpäsen purema

Meriveden ja aurinkorasvan tuoksuiset terveiset Isolta Valliriutalta! Eilinen snorklausreissu Korallimeren ihmeiden äärelle oli meille huikea elämys, monestakin syystä. Ensinnäkin, kyse oli siitä, että selviydyimme koitoksesta hengissä. Olimme etukäteen epävarmoja, onko valtameri uimataidottomalle Miinalle oikea paikka. Elinaa puolestaan pelottivat pinnan alla lymyilevät verenhimoiset tappajat, kuten hait ja jättiläisrauskut.

Toiseksi, merenalainen maailma oli hengästyttävän kaunis. Kaiken maailman pelot unohtuivat, kun kauniit trooppiset kalat lipuivat meidän kasvojemme edestä juurikaan tunkeilijoista välittämättä, rauhoittavan hiljaisuuden vallitessa. Pelkotiloja pidettiin kurissa lisäksi kaikenlaisten tarjolla olleiden kellukkeiden avulla.

Menimme valliriutalle katamaraanin kyydissä. Ensimmäinen pysäkki oli kymmenien tuhansien lintujen asuttama pieni hiekkaluoto, jonka ympärillä snorklailimme matalassa vedessä. Välillä korallit miltei hipoivat vatsanpohjaa, mikä oli oikeastaan aika pelottavaa. Korallit olivat ruskeita, oransseja ja violetteja isoja mokkuloita, jotka muistuttivat aivoja, valtavia pesusienia tai merenalaista spagettipensasta. Näimme paljon kaloja ja kolme rauskua. Kumpikin meistä joutui kiperään tilanteeseen rauskun yllättäen ilmestyessä suoraan allemme matalassa vedessä.

Toisessa kohteessa katamaraani tiputti meidät suoraan 13 metriä syvään mereen, missä uiskentelimme suuren koralliyhdyskunnan ympärillä ja päällä. Näkymät olivat vielä edellistä paljon hienommat. Vesi oli uskomattoman kirkasta! Näimme pohjaan vaivatta. Aloimme melkein toivoa, että sinisistä syvyyksistä meille näyttäytyisi jokin isompi vonkale. Näimme kuitenkin vain pienempiä kaloja, jotka olivat nimeltään esimerkiksi angel fish, butterfly fish sekä parrot fish.

Yllä olevassa kuvassa esiintyy kaksi koitoksesta selviytynyttä merten valtiasta. Takaisin laivan kannelle päästyään Miina alkoi haaveilla sukeltamisesta... ja uimataidon hankkimisesta. Totesimme, että sitä varten Miinalle hankitaan uimapaita ja -housut, jota paikalliset lapset täällä käyttävät. Pitkähihaiset. Suomalaista hipiää ei nimittäin ole tarkoitettu riuttaelämään. Nukkumaan mennessäni toivoin, että voisin unissani palata uimaan riutan kalaparvien sekaan. Vaikka kaikkina tulevina öinä.

p.s. Kuultiin juuri, että Roy vie meidät huomenna valliriutalle veneellään! Meistä tulee siis pro-snorklaajia. Ja ai niin, löydettiin jo Miinalle sellainen uimapaita, joten selkä saa toipua rauhassa edellisestä kerrasta.

Kasuaarin jäljillä

Cairnsissä erityisen kiinnostavaa on kaupunkia ympäröivä mahtava luonto. Toisesta suunnasta löytyy Iso valliriutta koralleineen ja värikkäine kaloineen ja rannikon puolelta yksi maailman vanhimpiin kuuluvista sademetsistä. Perjantaiaamuna anivarhain lähdimme tutustumaan jälkimmäiseen luontokohteeseen. Haaveena oli ennen kaikkea nähdä metsässä elelevä kasuaari (casuarius casuarius johnsonii), yksi maailman hienoimmista ja harvinaisimmista lentokyvyttömistä linnuista. Kasuaari on kaunis mutta vaarallinen otus, joka voi kasvaa jopa 190 cm pitkäksi, ja pystyy hurjistuttuaan helposti raatelemaan ihmisen sisuskalut ulos vahvoilla jaloillaan ja valtavilla kynsillään. Sillä on päässä kypärämäinen harja, joka tulee tarpeeseen, sillä linnulla on ilmeisesti tapana juoksennella metsässä puita päin.

Pakkauduimme siis bussiin opastetulle viidakkoretkelle - Australiassa kalliit Aurinkomatka-henkiset kierrokset kuuluvat jokaisen reppumatkaajan ohjelmaan - ja suuntasimme kohti Daintreen sademetsää. Kaksikkomme istui alusta asti bussissa kuin innostuneet nörtit luokkaretkellä muiden matkalaisten hölistessä joutavanpäiväisiä edellisestä baari-illasta ja aiemmista Aurinkomatkoistaan.


Olimme silmä kovana heti metsään päästyämme. Kuulemamme mukaan juuri kyseisellä metsäreitillä asustaa ainakin yksi nuori kasuaari. Saimme myös kuulla, että kasuaarit liikkuvat mielellään kuivissa purojen uomissa, joten niitä tähyiltiin erityisellä tarkkaavaisuudella. Pienen kuljeskelun jälkeen pusikosta kuuluikin lupaavaa rapinaa. Valitettavasti meteli osoittautui kuitenkin puskakalkkunoiden aiheuttamaksi.


Jatkoimme siis samoilua mahtavassa sademetsässä vielä vajaan tunnin verran, mutta tuloksetta. Ainoa merkki kasuaarin läsnäolosta oli sen jätökset parkkipaikan kupeessa.


Lievästi pettyneinä jatkoimme kuitenkin matkaa seuraavaan sademetsäköhteeseen, Cape Tripulationin niemelle, joka on ainoa paikka maailmassa, jossa kaksi Unescon maailmanperintökohdetta, tässä tapauksessa Daintreen sademetsä ja Iso valliriutta, kohtaavat. Cape Tribilläkin on tavattu kasuaareja, joten toivoa oli vielä.


Heti alkajaisiksi meidät toivotti tervetulleeksi jättimäinen varaani, joka viihtyi taukopaikan läheisyydessä. Lounastimme eväsleipämme varaanin madellessa pöytien alla ja ympärillä. Paikalla oli lisäksi jälleen useita puskakalkkunoita ja muita tylsiä, lentäviä lintuja.


Rannalla törmäsimme lukemattomiin outoihin, kakkamaisiin muodostelmiin, jotka näyttivät kuitenkin olevan vain hiekkaa. Hämmennyksemme oli suuri. Oppaamme tiesi kuitenkin kertoa, että läjät todellakin ovat hiekkakakkaa. Syynä on parimetrinen rantamato, joka meren vetäytyessä kaivautuu syvälle maahan odottamaan jälleen nousuvettä. Mato syö hiekan tieltään ja päästää sen toisesta päästään ulos. Jännittävää.


Kasuaarista ei nyt näkynyt edes edellisen kohteen verran jälkiä, ja pettymyksemme olikin suuri. Paluumatkalla tuunattu liikennemerkki muistutti meitä siitä, miksi havainnot ovat yleensä melko harvinaisia: kasuaariparan yleisin kuolinsyy on nykyään alueella hurjastelevat autot, eikä lintuja ole enää luonnossa montaa jäljellä.


Kasuaarista haaveiltiin kuitenkin vielä paluumatkallakin, ja näköhavaintojen puuttuessa eläintä hahmoteltiin muistikirjaan. Jotakin tämänkaltaista Daintreen sademetsän uumenissa lymyää:


Pientä lohtua epäonnistuneeseen lintubongailuun toi onnistunut krokotiiliristeily. Seilasimme tunnin verran Daintree-joella, jossa asustaa useita vaarallisia vesipetoja. Mahtavaa mangrovemetsää halkovan joen penkoilla loikoilikin ainakin neljä krokotiiliä, jotka eivät kyllä täysin liikkumattomina vaikuttaneet kamalan uhkaavilta.



Päivän eläinhavainnot eivät loppuneet Daintree-joelle ja tylsiin krokotiileihin, vaan illalla eräässä ravitsemusliikkeessä aivan Cairnsin keskustassa näimme yllättäen ilmielävän kengurun vispaamassa tanssijalkaansa. Melkoisia villieläimiä täällä!

Vesihiihtoharjoitukset

Emme toki itse kokeilleet vesihiihtoa, mutta paasimme tanaan osallistumaan vesihiihtoharjoituksiin. Saavuimme maanantaina Cairnsiin, koillis-Australiassa sijaitsevaan pienehkoon kaupunkiin. Ystavamme Niinan kautta saimme hyvaksi osoittautuneen kontaktin: boheemia elakelaiselamaa viettavan paikallisen Royn, joka viettaa paivansa enimmakseen merella, esimerkiksi keihastaen kalaa omaan ruokapoytaansa. Roy valmentaa belgialaista Linaa maailmanmestaruuskisoihin, ja me olimme tanaan mukana merella - enimmakseen katsomassa hiihtoharjoituksia, mutta muodollisesti myos auttamassa.

 

Tehtavamme oli tulkita Linan kasimerkkeja (nopeammin, hitaammin) ja valittaa ohjeita ratissa olevalle Roylle. Samalla reissulla bongasimme krokotiileja ja naimmekin yhden aika lahelta! Lina suihki kylmapaisesti suksillaan krokotiilin ohitse - suksilla kun paasee paljon nopeammin, kuin krokotiili liikkuu.

Treenien jalkeen palauduimme melkoisen vauhdikkaasta venekyydista Royn ystavan Brianin jahdilla. Brian on asunut jahdillansa kuulemma jo kolmetoista vuotta. Brian tarjosi meille ystavallisesti oluet. Hostellille paastyamme tukkamme sojottivat suolasta muhkeina.

Singapore eli Aasia all-in-one

Nelja paivaa ja kolme yota Singaporessa ovat tuntuneet melko ruhtinaallisilta: olemme ehtineet tutustua kaupunkiin niin hyvin, etta ajoittain parjaamme ilman karttaa, ja tehdakin aika paljon kaikkea. Jos olisimme taalla yhtaan pidempaan, emme todennakoisesti voisi vastustaa kiusausta shoppailla paikallisissa ostoskeskuksissa (joita on noin tuhat). Singapore on hyvin moderni ja siisti kaupunki(valtio), mutta siita tekee kiinnostavan se, etta se on sekoitus monia aasialaisia kulttuureja, jotka varittavat katukuvaa. Suurin osa singaporelaisista on alkuperaltaan kiinalaisia, loput enimmakseen intialaisia ja malesialaisia.

Ruokaelamyksia haimme China Townin ja Little Indian ruokatoreilta, joissa on tarjolla vaihtoehtoja ainakin kiinalaisesta ja intialaisesta keittiosta. Etsimalla kojun, jonka edessa on pitka jono, saa todennakoisesti jotakin maukasta ja laadukasta. Esimerkiksi Tian Tian Hainanese Chicken Rice on jonkinnakoinen paikallinen kuuluisuus: edessa on melkein aina jono, ja kojulla on oma facebook-ryhmakin. Maistoimme itsekin tuota paikallista klassikkoa, kanariisia. Ateria oli oikein maukas. Toreilla ruoka on todella halpaa, annoksen saa helposti noin eurolla!

Muita elamyksia Singaporessa tarjosi mm. Iiriksen ja Henrin lahjoittama yosafari kaupungin maailmankuulussa elaintarhassa. Ihan perinteisesta elainvankilasta ei ollut kyse, vaan otusten ja safarijunan valissa oli usein vain esimerkiksi pieni joki tai muu luonnollinen este. Toisinaan elaimet jolkottelivat tai liitelivat melko vapaasti ihan kosketusetaisyydella vierailijoista, mika olikin johtaa useisiin kohtalokkaisiin tilanteisiin. Lepakkoluolassa kuvan hedelmalepakko kaannahti akkia toisen katensa varaan ja oli pissata allekirjoittaneiden paalle. Toinen yllattava pissauhka koettiin safarijunan kulkiessa hyvin lahelta iltapuuhissaan olevien tapiireita. Ilmeisesti tapiireilla on tapana ruikkia haisevia eritteitaan ympariinsa, joten kun viimeisen tapiirin todettiin seisovan tien vierustalla perapaa safarijunaa kohti, opas varoitti vierailijoita todennakoisesta akillisesta kastumisen uhasta. Tastakin onneksi selvittiin saikahdyksella. Muita yosafarin kohokohtia olivat mm. pikkuruiset hiirikauriit, himokkaat saukot seka leijonan karjahtelu pimeassa sademetsassa.

Singaporen-visiitti ei voi olla taydellinen ilman vierailua Raffles Hotelin Long Barissa, jossa Singapore Sling -cocktail aikanaan keksittiin. Long Barissa kavimmekin kohottamassa matkan viralliset aloitusdrinkit. Kuuluisa baari oli yllattaen lahes tyhjillaan, mutta pian siihenkin selvisi syy: Singaporessa on muiden ankarien saannosten lisaksi tiukka syntiverotus, joten alkoholin hinta on huikea jopa Suomen mittapuulla. Drinkit jaivat siis yhteen, mutta pikainen visiittimme ei silti jaanyt muiltakaan huomaamatta. Seuraavana paivan kaksikon ollessa juoksulenkilla liikennevaloihin pysahtyneen auton ikkuna avattiin ja sisalta huikattiin: "Yesterday Long Bar??"

Eraana aamuna hostellissa kuulimme onneksemme radiosta mainoksen paikallisesta elokuvafestarista "Singapore Indie Doc Festival". Piipahdimme lauantaina festivaalilla katsomassa sarjan paikallisten ohjaajien tai elokuva-alan opiskelijoiden tekemia lyhari-dokumentteja. Osa dokumenteista oli oikeasti aika hyvia, mutta viihtyvyytta varjosti jonkin verran ahtaat oltavat katsomossa. Penkkiriveja ei ollut todennakoisesti mitoitettu lansimaisille ihmisille. Istuimme tuoleillamme hieman epamiellyttavassa, kykkivassa asennossa. Oli hauskaa jakaa elokuvakokemus paikallisten kanssa. Paikalliset leffafriikit olivat mukavannakoisia. Yleiso nauroi remakasti moneen kertaan, ja ihan samoissa kohdissa kuin mekin.

Tanaan matka jatkuu kohti Cairnsia. Voi tulla vilu, silla sinne on luvattu noin kymmenen astetta kylmempaa, vain hieman paalle kahtakymmenta astetta. Singaporessa vuoden keskilampotila vaihtelee 30-32 asteen valilla. Toivottavasti Cairnsissa on hieman paremmat mahdollisuudet ladata kuvia blogiin. Taalla jouduimme turvautumaan kuvien muokkauksessa Paintiin - joka tosin ei ikina peta.

Maailmanympärimatka TO DO

Koska molemmat matkaajat ovat viimeisten kuukausien ajan eläneet tiukasti to do -listojen varassa, päätimme suoda itsellemme pehmeän laskun kiireettömään elämään kirjoittamalla vielä yhden tehtävälistan. Keksimme tuulisessa ja harmaassa Lontoossa kymmenen tehtävää, jotka aiomme suorittaa seitsemänkymmenen matkapäivän aikana, eli keskimäärin yhden tehtävän viikkoa kohti. Tehtävien suorituksesta raportoimme tässä blogissa.

Mikä on sinun suosikkitehtäväsi?